IMG_0081Mikä lopulta saa ihmisen paranemaan? Mitä paraneminen tarkoittaa? Kuka määrittelee sairauden, kuka terveyden? Mitä minä voin antaa, kun ”kaikkea on jo kokeiltu”? Kun muutokset tapahtuvat niin loputtoman hitaasti. Kun romahdukset seuraavat toisiaan. Usko pettää. Mikään ei auta.

Autan sitten itseäni tai toista, palaan aina alkuun – tässä sitä ollaan ja ehkä mä riitän – läsnäoloon. Hyväksyvään rakkauteen, johon mahdun kaikkineni. Ja lopulta vain sen voin tarjota toiselle. Kokemuksellisen minän ja tavoiteminän välinen ristiriita on kivun ytimessä. Lähes aina luomamme hyvinvoivan ihmisen mielikuva on iloinen, energinen, sosiaalisesti lahjakas, myönteinen, harmoninen, seesteinen, iloa säkenöivä, menestyvä ja ulkoisesti hehkeä. Siihen on vaikea sovittaa sitkeitä säärikarvoja, masentuneita aamuja, miehelle kiukuttelua, riittämättömyyden hikisiä hetkiä ja facebook-kateutta.

Täydellisesti henkistynyt itse on kangastus, joka jättää riutumaan autiomaahan. Se ei lohduta, ravitse tai hoida. Ja vastustaminen on kaikkein raskainta – tunteiden tukahduttaminen, vanhasta katkeruudesta kiinni pitäminen tai erillisyyteen sulkeutuminen.

Minulle paranemisen voisi tiivistää yhteen ainoaa kokemukseen. Salli kaikki mitä sinussa on. Anna kaikelle sinussa lupa. Myös vastustukselle, kritiikille, häpeälle ja arvottomuudelle. Anna sen tulla esiin. Anna sen tulvia, tihkua, täristä ja huutaa kehossasi niin että jokainen solusi voi kokea sen ja päästää irti. Ja huomaa, ettei minkään tarvitse olla toisin. Kivun alla on aina lähde, elämän suunnaton rakkaus ja pyhyys. Se on sinulle tarkoitettu. Se on sinua, sinussa ja sinä olet siinä. Ja sinun on lupa kokea vapaus omalla tavallasi.

Kokemukseni mukaan paraneminen ei tapahdu ilman räkää ja kyyneliä. Se on sotkuista. Se särkee huolellisesti rakennetut kulissit ja murtaa kontrollin. Elämän rosoisuudessa on sen rikkaus. Rikkimenemisen kauneudessa, haavoittuvuuteen uskaltamisessa. Paraneminen on armollista. Se kuuluu kaikille ja jokaisella on kyky parantua. Jokaisella on omat vastauksensa, ja sinun totuutesi on sinussa. Jokaisessa kyyneleessä. Jokaisessa huudossa ja laulussa. Jokaisessa kosketuksessa ja kikatuksessa. Jokaisessa hengityksessä.

Elämä on juhla, ja niihin juhliin mahtuvat kaikki.

– Henriika