Sanaton yhteys vai sanaton sota – tilanne kahvilassa

Menimme yksi ilta ystäväni ja perheen teinin kanssa tuttuun kulmakahvilaan iltapalalle. Teinin suvereenin ”aina on mahdollisuus” – asenteen vuoksi saimme lisäpöydän jo muuten täydestä kahvilasta ja lähestyimme meille varattua paikkaa seinänvierisohvalta missä oli tilaa kahdelle ja yksi tuoli pöydän toisella puolella.

Seinänvierisohvalla viereisessä pöydässä istui nainen jutellen ystävättärensä kanssa. Naisella oli pieni, rennosti pitkänä pötkönä nukkuva koira ja koiran juomakuppi vierellään sohvalla. Kun naisen vaatteet ja olkalaukku vielä laskettiin mukaan, he veivät kevyesti kolmen naisen verran tilaa. Murto-osa sekunnissa syntyi ennakko-oletus, että nainen siirtyy ja antaa meille tilaa niin, että meistä kaksi mahtuisi hänen viereensä penkille. Yllättäen näin ei kuitenkaan käynyt, vaan nähtyään tulomme, nainen vilkaisi meitä pikaisesti alta kulmien ja painoi takkiaan tiiviimmin penkkiin markkeeraten samalla omaa tilaansa ja rajaviivaa. Eleen jälkeen hän nojautui eteenpäin ja jatkoi tiiviisti keskusteluaan ystävättärensä kanssa.

No niin. Muuta ei sitten tarvittukaan. Minulla kiehahti välittömästi ja vedin suoraan ihan useamman herneenpalon nenään. Välillemme syttyi sanaton sota ilman sen kummempia lämmittelyitä. Neuvottelujen tie oli valmiiksi loppuun kuljettu. Vaikka älyllisellä tai tietoisella tasolla mitään todellista uhkaa tai vaaraa ei ollut, keho aloitti välittömästi hermostollisen uhkiin varautuvan suojareaktion, joka minulla tarkoitti hyökkäykseen ja puolustautumiseen valmistautumista. (Vaihtoehtoisesti kehoni olisi voinut myös valmistautua pakenemaan tai se olisi voinut jähmettyä.)

Jos olisin kehotasolla kokenut olevani turvassa, olisin todennäköisesti kyennyt edelleen suhtautumaan koiranaiseen hyväntahtoisesti. Jälkikäteen asiaa pohdiskellen tämä olisi tietysti ollut kaikista paras vaihtoehto, mutta olennaista on huomata, että kyse ei ollut tietoisesta valinnasta. Keho päätti nopeasti ja tehokkaasti, että kyseessä on uhkaava tilanne ja valmistautui toimimaan sen mukaisesti. Sulloimme omat kamppeemme sohvalle ja lähdimme tiskille tilaamaan. Mietin suutuksissani samalla, miten pyydän naista antamaan meille tilaa (viileän kohteliaasti) ilman että ajaudumme avoimeen konfliktiin. Tunteeni häntä kohtaan olivat vähintäänkin koleat.

Mitä tapahtui? Ainakin oli selvää, että tilanne pärähti päälle suhteellisen nopeasti ja että tunteet tarttuivat. Sekunneissa. Ja meidän tilanteessamme eivät vain tarttuneet, vaan kasvoivat hetkessä lievästä ärtyneisyydestä vakavaksi rajariidaksi. Aistin ystäväni valmiuden. Vaikka emme vaihtaneet katsettakaan olin varma, että hän oli huomioinut tapahtuneen ja valmistautui laajalla rintamalla maihinnousuun vihollisen maaperälle kanssani.

Tunteiden synkronoituminen on automaattista. Ihmisellä on biologiaansa kirjoitettu malli heimoontumisessa jäljitellä automaattisesti toista ihmistä ja virittäytyä hänen asentoihinsa, liikkeisiinsä, ilmeisiinsä ja puhetapaansa sekä sen seurauksena tuntea samankaltaisia tunteita hänen kanssaan. Yhdessä olevien ihmisten käyttäytyminen, eleet ja puhetapa alkavat muistuttaa toisiaan.

Syntyy yhdessä jaettuja sisäpiirivitsejä, käsimerkkejä, silmien pyörityksiä, tietynlaisia hymyjä sekä paljon tiedostamattomampaa yhteenkuuluvuutta eleissä, tunteissa ja vuorovaikutuksessa. Samalle taajuudelle virittäytyminen auttaa ymmärtämään toisia paremmin. Myötätunto ja siitä kumpuava hyväntahtoisuus ei ole vain kykyä tietää toisten ajatuksista, tunteista ja tarpeista vaan myös kykyä kokea samaa, mitä muut tuntevat. Onnetonta meidän kahvilatilanteessamme oli, että koko homma lähti kehittymään kaikkien kannalta ikävään suuntaan.

Yksi peilisolututkimuksen mielenkiintoinen löytö on, että kun huomaamme johonkin toimintaan liittyvän uhkaavan aikeen (kuten vaikkapa oman takin taputtamisen paremmin penkkiin merkkaamaan meidän välistä rajaa), aivoissamme tapahtuu kovin erilaisia prosesseja verrattuna samankaltaiseen satunnaiseen kädenliikkeeseen (kuten vaikkapa käsien satunnaiseen taputteluun jotenkin epämääräisesti) tai ystävälliseksi tulkittuun eleeseen (kuten vaikkapa käden heilautukseen kutsun merkiksi). Aivot luovat hetkessä merkityksen toiminnalle ja keho varautuu tarvittavaan tai mahdolliseen vastaukseen vuorovaikutuksessa. Riippuen omien aivojemme tulkinnasta, keho voi valmistautua vaikkapa halaukseen, kättelyyn, väistöön tai nyrkkipainiin. Eli meidän kehomielemme tekee välittömästi sisäisen asennekartan (olenko turvassa vai uhkaako minua jokin), joka suuntaa sisäistä asennettamme ja vuorovaikutustamme johonkin suuntaan.

Rajakiistamme ratkesi nopeasti ja yllättävästi niin, että nurkkapöydästä vapautui tilaa ja siirryimme suoraan tiskiltä sinne. Vaikka istuimme senkin jälkeen lähes kaksi tuntia samassa tilassa en ollut kypsänä ja kehittyneenä ihmisenä luonnollisesti naista loppureissulla näkevinäänkään.

Myöhemmin illalla jostain muusta jutellessamme ystävälleni tuli kahvilakeissi mieleen, ja kun hän alkoi puhua omasta vihapuuskastaan, minä hyppäsin samaan kiihtymyksen virtaan välittömästi. Olimme molemmat jääneet kantamaan vihaa ja ärtymystä naista kohtaan. Homma leimahti uudelleen kun ystäväni painotti, miten hän oli heti huomannut naisen olevan senkaltainen yksilö, joka ei kykene asialliseen keskusteluun. Näin ollen ystäväni oli päättänyt, ettei hänenkaltaiseen ihmiseen kannata tuhlata aikaa. Nyökyttelin tarmokkaasti vieressä.

Miksi meistä kumpikaan ei ollut kyennyt vain ohittamaan asiaa esimerkiksi huvittuneella myötätunnolla tai edes neutraaliudella? Ihan kuin kyse olisi ollut myös jostain muusta. Vaikeammin tavoitettavasta. Tuntui kuin olisimme – ainakin me kolme (teini ei huomannut mitään) – sukeltaneet johonkin tuttuun ja jaettuun kaavaan, jossa jännite ja negatiivinen ilmapiiri jäävät leijumaan painostavaksi tihentyneeksi tunnelmaksi samalla kun kaikki teeskentelevät, että mitään ongelmaa ei ole. Kukaan ei luonnollisestikaan tee asialle mitään. Olimme kaikki kuin mitään ei olisikaan samalla kun todennäköisesti jokaisen meidän hermosto hyökyi voimakasta stressitilaa.

Luiskahdimme johonkin suhteellisen tiedostamattomaan sosiaaliseen tilaan, jossa jaoimme kaikki vihamielisyyden toisiamme kohtaan. Aloimme elämään todeksi sanattoman rajariidan tilannetta ilman, että kukaan meistä kurottautui ketään kohti hakemaan kontaktia, dialogia, saatikka ratkaisua. Tämä oli harmillista.

Myöhemmin seuraavana päivänä (edelleen lievästi tuohtuneena) selitin armolliselle miehelleni tapahtunutta. Hän uskaltautui ehdottamaan, että onhan lopulta mahdollista, että nainen ei tarkoittanut mitään pahaa, taputti vierelleen kutsuvasti tai jotain muuta. Koska teimme naisen käsieleestä negatiivisen tulkinnan, oli ehkä mahdollista, että kyky reflektoivaan, avoimeen ja laaja-alaiseen ajatteluun katosi. Herneenpalot viuhuivat välittömästä nenäni lähistöllä, tuhahtelin, nakkelin niskojani ja aloitin jo tiukan posmottamisen kunnes huomioin, miten vaikeaa minun on edelleenkään tulkita naisen toimintaa hyväntahtoisesti.

Jään nyt kärvistelemään sen ajatuksen kanssa, että ehkä omat tulkintani eivät olleet alun perinkään mitään objektiivisia totuuksia.

****

SEAL – Vaatiivien vuorovaikutustaitojen täydennyskoulutus

Ilmoittautuminen uusimuotoiseen SEAL – vaativan vuorovaikutuksen täydennyskoulutukseen on nyt avoinna. Tämä koulutus on sinua varten, jos haluat vahvistaa osaamistasi seuraavissa asioissa:

* Antamaan ja ottamaan tilaa sopivasti. Tämä mahdollistaa rakentavan dialogin. Kuinka pitää huolta omista tarpeista ja ottaa huomioon muiden tarpeet samanaikaisesti.
* Kuinka luoda psykologista turvallisuutta ja olla myötätuntoinen. Kuinka luoda tasapaino luottamuksen ja kunnioituksen kesken. Rakentavaa vuorovaikutusta ei ole ilman molempia.
* Kun paine kasvaa – kuinka pysyt rauhallisena, myötätuntoisena ja määrätietoisena vaativissa vuorovaikutustilanteissa.

Paikat menevät nopeasti (vain 2 paikkaa jäljellä), joten lue lisää alla olevasta linkistä.

Ilmoittautuminen Henriikalle sähköpostilla (henriika@soulteam.fi) tai soittamalla minulle numeroon 040 4168409

Lue lisää…

Recommended Posts